Verta, hikeä ja kuollutta kalaa

Ensin se oli vain yksi niistä huonoista ideoista muutaman oluen jälkeen. Sitten siitä innostuttiin. Sitten löydettiin hyvä tekosyy mökkiviikonlopulle (allekirjoittaneen syntymäpäivät Turkan päivänä) ja kas, käsissämme oli enemmän ja vähemmän räkäinen taide-larppi-projekti ilman taidetta. Tai miten kukakin nyt taiteen määrittää – the usual story.

Turkka-larp oli Jouko Turkan tv-sarjan ”Seitsemän veljestä” (YLE, 1989) tunnelmiin (ei maisemiin) löyhästi pohjautuva live-roolipeli primitiivisestä pienestä heimosta, jonka elämäntehtävä oli pyöritellä kiviä paikasta A paikkaan B – ja sitten siirtyä muualle aloittamaan prosessi alusta. (Mukaan otettiin siis muitakin suomalaisia klassikoita kuten Kivenpyörittäjän kylä, Pölönen 1995.) Muutenkin haviteltiin turkkalaisen koulukunnan fiiliksiä kauheasta, hikisestä ja kyynelten täyttämästä maailmasta ja naurettiin sille räkäisesti päälle.

Nokittelua. Kuva_ Nino Hynninen

Nokittelua. Kuva: Nino Hynninen/Joonas Häll

Turkkien maailma ei sijoittunut minnekää niin erityisesti. Ajankohtaa ei pelille periodillisesti päätetty, eikä lokaatiokaan ollut tärkeä. Oltiin jossain metsässä, jossain päin Pohjoismaita, selkeästi metsätypistä katsoen, mutta silläkös turkille oli väliä. Jos pelaaja halusi tuoda mukaansa nykyaikaista roinaa, emme me sitä kieltäneetkään, mutta työkaluja sun muuta mukaansa ei saanut tuoda, ainakaan jos niitä aikoi käyttää niiden oikeaan käyttötarkoitukseen. Puhetta oli mm. ikkunanraamien mukaana raahamisesta aarteena – ja sehän meille olisi sopinut aivan hyvin. Ehkä ajatuksissamme turkat elivät nykyajan Keski-Suomalaisissa metsissä, kuin unohdettu heimokansa Amazonilla.

Heimolaiset, turkat, eivät osanneet kieltä murahtelua lukuun ottamatta ja pelin alkutilanteessa hahmoja ei jaettu sen enmpää. Kaksi heimolle tärkeää henkilöä nimettiin: hauenpäätä kruununa kantava shamaani, jonka kanssa tuli ja sai painia – ja turkkien äiti, toinen pelinjohtaja, joka kantoi persoonassaan piilossa oikeaa veistä ja ensiapupakkausta. Työkaluja turkilla ei ollut käytössä, mutta niitä sai luonnosta löytämistään tarvikkeista luoda, mikäli pystyi. Pelaajien annettiin käyttää tietämystään nykyaikaisistakin välineistä hyväkseen, mutta metsään heidät lähetettiin ilman apuvälineitä.

turkka4

Kuva: Nino Hynninen/Joonas Häll

Peliin emme asettaneet sen enempää pukeutumisvaatimuksia, mutta suosittelimme intiimialueiden peittämistä paarmahyökkäysten varalta. Pelaajat toivat erinäköisiä omia taljojaan ja muuta mukanaan, pelinjohto oli varautunut juuttikankaalla, harsolla ja hamppunarulla proppaamaan niin pelaajia kuin itseään. Offia ötököiden välttämiseksi ruiskutettiin, jokaista sitä sietävään pelaajaan, mahdollisimman paljon ja maasto tsekattiin etukäteen ötökkäpesiltä ja käärmeiltä turvalliseksi.

Pelinjohto varautui hätätapauksiin tsekkaamalla, että maastosta sai 5 minuttissa tehtyä paarit (pelinjohtajan vaatetusta apuna käyttäen), mukana oli vettä, ruisleipää, hyvä ensiapupakkaus ja sytystysnetettä tulitikkuineen. Mökin liiterni kulmasta löytynyt hauen pääkallo päätyi propatessa shamaanihahmon pään ympärille. Proppaus oli siis hyvin yksioikoinen, nopeasti ja halvasti toteutettu ja aivan mahtava. Pelin kuluessa esiintyi myös alastomuutta ja tikkujen sitomisia erinäisiin roikkuviin ruuminosiin pelaajien kehittämien omien rituaalien tai hauskanpidon toimesta.

Shamaanin kanssa painilla. Kuva: Nino Hynninen

Shamaanin kanssa painilla. Kuva: Nino Hynninen/Joonas Häll

Pelin alettua turkat jakoivat hommia enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Joidenkin piti lähteä kiviä pyörittelemään, toiset toteemia tekemään ja puita sitä varten kaatamaan. Onnistuneesti ilman työkaluja kaadettiin kaksi puuta. Toinen työntämällä järveen (lahoudella saattoi olla osuutta asiaan) ja toinen kivistä tehdyillä työkaluilla nyrhimällä yhteistuumin. Kiviä toteemin juurellekin pyöriteltiin muutama oikein iso kappale.

Välissä ehdittiin harrastaa vapaa-ajan aktiviteetteja, kuten painimista, käsin kalastamista (ei tullut kalaa, onneksi pelinjohto oli varustautunut tähän ”yllättävään” mahdollisuuteen) ja tikkujen sitomista hamppunarun pätkillä, no, kaikkialle. Vaikka sukupuolirooleja ei ennen peliä sen enempää jaettu, jakautuivat fyysiset hommat miepsuolisille turkille nopeasti, fyysisesti heikompien naisten kyhätessä tulta, istumapaikkoja ja kalastaessa. Kyllä me painittiinkin toki – keskenämme ja miesten kanssa.

Toteemin ympärillä tehtiin yhteistoimin rituaali, jonka kulkua pelinjohto hieman ohjasi. Pystytettiin toteemi, maalattiin naudan verellä (se tuli alunperin kaupasta ja purkista, mistä turkat sitä pelimaailmassa saivat jääköön arvoitukseksi) ja sytytettiin tuli. Kuolleita kaloja maisteltiin, itkettiin ja räittiin. Peli loppui yhtieseen isoon kasaan, jossa hiki, veri, kyyneleet ja syötyjen kuolleitten kalojen rippeet lisäsivät tunnelmaa. Kuutisen tuntia pidettiin siis hauskaa miettimättä sitä, että räkä tosiaan valuu poskella. Sitten saunottiin se kaikki pois ja uitiin aamutunneille asti.

Turkkien ryhmäkuva. Kuva: Joonas Häll

Turkkien ryhmäkuva. Kuva: Joonas Häll

Peli pelattiin Muuramen metsissä kesällä 2006. Pelaajia oli reilu kymmenen, mutta peliä olisi voinut pelata suuremmallakin joukolla. Lähinnä pelaajien määrää mietittiin niinkin realistisella kaavalla kuin sillä, että kuinka monta henkeä pelipaikan viereiseen mökkiin mahtui nukkumaan. Hahmoja kun ei ollut, eikä proppausta, ei tarvinnut miettiä niinkään taiteellisesta näkökulmasta.

Pelinjohtajalle tämän pelin järjestäminen oli helpoin projekti, jota olen ollut järjestämässä. Ja hauskin. Logistiset ongelmat olivat laatua: ”käy metsässä etukäteen etsimässä paikat missä on pyörittäväksi sopivan kokoisia kiviä ja näytä paikka muutamalle pelaajalle etukäteen” ja ”muista ostaa raakaa kalaa jos (kun) pelaajat eivät saa käsin pyydystettyä sitä kuitenkaan”. Puhtaan järven rannalla pelaaminen oli helppoa, vesi oli puhdasta juotavaksikin, vaikka piilotimme pusikkoon vesipulloja.

Turkka. Kuva: Nino Hynninen

Turkka. Kuva: Nino Hynninen

Turkka-larp oli larppaamisen ja hassuttelun riemua suomalaisen savuisella tavalla, jota harvemmin näkee enää nykyään. Kuutisen tuntia päätöntä rymyämistä päättyi parhaisiin mökkibileisiin saunoineen päivineen ja kaikilla oli kaikensa antanut olo. Peli rentoutti niin pelinjohtajat ja pelaajat, eikä sitä stressattu etukäteen. Pelin ongelmat olivat sen sisäisiä kommunikatiivisia ongelmia, joita suunniteltiinkin tapahtuvan (eivät kaikki turkat ymmärrä, että kun shamaani kusaisee järveen, se on kutsu painimaan eikä kalastamaan) ja kaikilla oli kivaa. Todettiin, että meiltä löytyy taitoa kommunikoida keskenämme ilman mobiililaitteita, sanoja tai sen suurempia suunnitelmia. Tätä lisää.

Ja jatkoa seuraa. Peli pelataan vuoden 2014 kesällä uudelleen hyvänmielen kommunikaatiota tutkivana pelinä kansainvälisen yleisön pyynnöstä. Päästään katsomaan millaista meno on, kun suomalaisten turkkien sekaan heitetään muutama britti, tanskalainen ja ruotsalainen. Miten sujuu elekieli ja kuinka luonnossa selvitään (pelinjohdon valvovien silmien alla)?

Katse turkkaiseen tulevaisuuteen. Kuva: Nino Hynninen

Katse turkkaiseen tulevaisuuteen. Kuva: Nino Hynninen

Tulevana peliin mahtuu noin 20 pelaajaa ja pienimuotoinen pelimaksu kattaa bensakulut, yhteisen ruuan ennen ja jälkeen peliä ja ne muutamat propit. Jälkibileet saunassa, nuotiolla ja järvessä tulevat olemaan legendaariset. Kansainvälisille pelaajille tarjotaan mahdollisuutta yöpyä pk-seudulla ennen ja jälkeen pelin, ja avustusta halvimman matkustustavan löytämiseen jne. Lisää informaatiota seuraa.

Tunnelmaan voi virittäytyä katsomalla Turkan elokuvan ”Seitsemän veljestä”, syömällä omaa räkää, itkemällä ja läpsyttelemällä poskiaan kuolleilla särjillä.

Recap:

  • Turkka-larp
  • Muuramen metsissä
  • Turkan päivänä 8.7.2006
  • Pelinjohtajina: Massi Hannula ja Marko Laine
  • Pelaajia: 11
  • Kesto: 6h
  • Kieli: hrrmmnrh örh

Tulossa:

  • Mikä: Turkka-larp B
  • Missä: Muuramen metsissä
  • Kuka: Pelinjohtajina tuttuun tapaan Massi Hannula ja Marko Laine
  • Milloin: Kesällä 2014 – lisää tietoa seuraa
  • Kieli: materiaali (mikä?) englanniksi, peli örh

Mitä muuta: Kesällä 2016 Turkka-larp 2 pelataan pelin jo pelanneiden riemuksi ja 10-vuotisjuhlaa kunnioittaen.

Asiasanat: , , , , ,
Aiheet: Kotimaasta, Larp, Peliesittely

Haluatko kirjoituksesi Lokiin?

Mailaa se toimituksellemme osoitteeseen loki.toimitus@sange.fi

Optimaalinen juttu on 500-1500 sanaa pitkä ja sisältää ainakin yhden kuvan. Muista mainita kuvan ottaja ja pyytää kuvaan oikeudet kuvaajalta ja kuvassa esiintyviltä ihmisiltä, mikäli kuvaajalle ei ole jo edellämainittua lupaa.

Tekstit käyvät toimituksen kautta, mutta pyritään julkaisemaan sellaisinaan ilman moderointia.