Punkia steampunkiin

Nykyistä steampunk-tyyliä (kuva Wikipedian artikkelista Steampunk)

Steampunk syntyi alunperin 80-luvulla kirjallisuustermiksi, jolla viitattiin viktoriaaniseen tai pseudoviktoriaaniseen aikaan sijoittuvaan scifiin. Termi itsessään on hieman kieli poskessa tehty väännös kyberpunkista. Se mitä yleensä miellämme steampunkiksi on lähinnä viktoriaanista pulpia, jossa silinterit  ja puvut on sekoitettu lentäjänlaseihin ja retrofuturistisiin härveleihin. Steampunkin tekniikka on lähinnä höyrykoneiden avulla toteutettua nykytekniikkaa, jossa esimerkiksi tietokoneet ovat höyryvoimaisia mekaanisia koneita. Genre on varsin tyylikäs, mutta sillä on varsin vähän tekemistä punkin kanssa (kuten on myös kyberpunkin tapauksessa).

Punk

”New Yorkin alkuperäinen punkliike pyöri ainoastaan musiikin ympärillä. Britanniassa musiikkiin kuitenkin kuroutui tietynlainen yhteiskuntaan kantaa ottava, anarkistinen ja kaoottinen asenne, joka sai henkisen taustansa lamakaudesta, nuorisotyöttömyydestä ja 1960-luvun hippi-idealismin romahduksesta. Brittipunkin sanoitukset heijastelivat käsitystä ”mädästä” ja epäoikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, joka tuottaa kurjuutta ja ahdistusta.”

-Punk, Wikipedia

Nykyisen steampunkina mielletyn genren perusasetelmaa ei tarvitse muuttaa, siihen lisätään vain kapina ja korostetaan surkeutta. Punk on kapinaa mätää ja epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa vastaan, ja sehän sopii kuin hakaneula poskeen viktoriaanisen yhteiskunnan kuvaukseksi.

Luokkajako ja muut kansat

Kapitalistinen järjestelmä (lähde Wikipedia)

1800-luvun loppu oli vielä vahvasti luokkajakoista aikaa.  Yläluokka eli omaa elämäänsä ja luokkarajoista pidettiin kiinni tarkasti. Alempaan luokkaan kuuluvan ihmisen kanssa saattoi olla suhteita, mutta luokkarajoja ylittäviä avioliittoja ei katsottu hyvällä. Nousukkuus oli vielä tuntematon käsite. Alaluokkaan kuuluva syntyi alaluokkaan ja kuoli alaluokkaan kuuluvana.

Siinä missä alaluokka oli vielä samaa kansallisuutta, vaikkakin alempiarvoista, olivat muut kansat ja rodut hädin tuskin ihmisiä. Rudyard Kipling tiivisti ”valkoisen miehen taakan” runossaan 1899. Koska länsimainen ihminen oli viisaampi ja ylevämpi, oli hänellä oikeus ja velvollisuus vallata siirtomaita ja sivistää villejä. Ennakkoluulot toisista kansoista kukkivat eikä niiden edes ajateltu olevan rasistisia.

 

Right. I had to get up in the morning at ten o’clock at night, half an hour before I went to bed, eat a lump of cold poison, work twenty-nine hours a day down mill, and pay mill owner for permission to come to work, and when we got home, our Dad would kill us, and dance about on our graves singing ”Hallelujah.”

-Monty Python, Four Yorkshiremen

 

Teollistuneessa Englannissa työväellä oli tehtaissa ja kaivoksissa pahimmillaan hirveät olot. Teollisuusonnettomuudet eivät olleet mitenkään harvinaisia.  Kaivos saattoi romahtaa tai terässulaton sula kaatua ihmisten päälle. Turvallisuus ei ollut lähelläkään nykyistä länsimaalaista tasoa. Koneet olivat alkeellisia ja ihmiset joutuivat tekemään käsin vaarallisia työtehtäviä.

Jos onnettomuudet eivät tappaneet työntekijää, saattoivat elinolot ja työolosuhteet johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Kaivospöly saattoi aiheuttaa keuhkosairauksia tai kemikaalit ja pienmetallit joitain muita sairauksia.

SteamPUNK!

http://eil.com/images/main/Iron+Maiden+-+Sanctuary+-+Uncensored+EX+-+7%22+RECORD-237426.jpg

Iron Maiden Sanctuary (lähde eil.com)

God save the queen
The fascist regime
They made you a moron
Potential H-bomb

God save the queen
She ain’t no human being
There is no future
In England’s dreaming

-Sex Pistols, God Save the queen

Jos haluaa saada steampunkiin lisää punkia, on helpointa tehdä asetelmasta yhdistelmä viktoriaanisesta pulpista ja oikean viktoriaanisen ajan pahimmista piirteistä turboahdettuna. SteamPUNK on entä jos –asetelma. Entä jos punkliike olisikin syntynyt jo viktoriaanisella ajalla.

Tässä asetelmassa yläluokka on vielä ylpeämpää ja asematietoisempaa kuin he oikeasti olivat. He ovat valmiita puolustamaan etujaan ja asemaansa hinnalla millä hyvänsä. Tämä näkyy katukuvassa lähinnä äärimmäisenä poliisiväkivaltana, jolla kukistetaan työläisten kapinointi. Suljettujen ovien takana on käytössä tilatut murhat, väärennetyt syytteet ja ostetut todisteet.

Ei kuitenkaan unohdeta alaluokkaa. Tässä asetelmassa he ovat pääasiassa silkkaa roskaväkeä. Kaduilla on vaarallista, siellä liikkuvat sukupuolitauteja levittävät prostituoidut tökerösti maalattuine kasvoineen, gangsterit, ryöstömurhaajat, perverssit ja jalkapallofanit. Nämä ihmiset eivät kirjaimellisesti ajattele huomista vaan elävät kädestä suuhun. Jokainen mukiloimalla hankittu penni huuhdotaan kurkusta alas lähipubissa, kunnes painutaan takaisin kadulle. Saastunut ja sumuinen Lontoo kätkee kujillensa kaikenlaisia rappeuksia.

Vielä alaluokkaa alempana ovat siirtolaiset. He ovat epäilyttäviä ja kummallisia ali-ihmisiä, joita jopa alaluokan kurjimmat ihmiset voivat halveksua. He ovat kenties oppineet kieltä siirtomaaisäntien alaisuudessa, mutta silti he puhuvat omia outoja kieliään keskenään. Kenties heidän pelkäämiseen ja halveksumiseen on syitäkin tässä asetelmassa? Kenties ei?

Tähän asetelmaan voi ottaa reilusti vaikutteita Gotham citystä ja sen pimeimmistä puolista sekä etenkin Alan Mooren Helvetistä-sarjakuvista, jotka ovat hieno kuvaus räkäisestä ja inhottavasta Lontoosta. Nämä sarjakuvat sisältävät runsaasti herkullisia anekdootteja sekä yläluokan härskiydestä että köyhimmän kansanosan karusta elämästä. Yhdessäkin kohtauksessa prostituoidut nukkuvat yönsä kadulla istuen penkillä rinnan alla kulkevan narun pitäessä heitä nukkuessa pystyssä.

Hahmot ovat alaluokkaista tai siirtolaistaustaista nuorisoa, joka on kyllästynyt tähän paskaan. He kuuluvat toki alaluokkaan, mutta tavallisesta tallaajasta heidät erottaa se, että he tietävät jotain tekniikasta. He ovat inhottuja ja halveksittuja osana alaluokkaa, mutta samaan aikaan yläluokka pelkää heitä, koska se samaan aikaan tarvitsee heitä, mutta myös pelkää heidän hallitseman tekniikan muuttavan maailmaa.

SteamPUNKissa koneet voivat toki olla hienompia kuin oikealla viktoriaanisella ajalla, mutta ne ovat edelleen epäluotettavia ja niiden toimintahäiriöt ovat kohtalokkaita. Kukaan ei halua olla lähellä epäluotettavaa ja räjähdysherkkää höyrykattilaa. Paitsi punkkarit, steampunkkarit.

Asiasanat: , ,
Aiheet: Kolumni

Haluatko kirjoituksesi Lokiin?

Mailaa se toimituksellemme osoitteeseen loki.toimitus@sange.fi

Optimaalinen juttu on 500-1500 sanaa pitkä ja sisältää ainakin yhden kuvan. Muista mainita kuvan ottaja ja pyytää kuvaan oikeudet kuvaajalta ja kuvassa esiintyviltä ihmisiltä, mikäli kuvaajalle ei ole jo edellämainittua lupaa.

Tekstit käyvät toimituksen kautta, mutta pyritään julkaisemaan sellaisinaan ilman moderointia.