Suomentaja ja kadonnut AD&D

Jaakko Mäntyjärvi on suomalaisen roolipeliharrastuksen pioneereja, joka oli luomassa täkäläistä pöytäpelikulttuuria niin peluuttajana, kirjoittajana kuin kääntäjänäkin. Hänen ansioluetteloonsa mahtuu maineikkaita roolipelisuomennoksia, kuten Dungeons & Dragonsin Expert-säännöt ja Shadowrun, mutta myös yksi näyttävä, joskin näkymättömäksi jäänyt peliruumis. Haastattelin Mäntyjärveä sähköpostitse marraskuussa 2013.

(c) Maarit Kytöharju / Fimic (2005)

(c) Maarit Kytöharju / Fimic (2005)

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Jaakko Mäntyjärvi (s. 1963), kääntäjä ja säveltäjä. Olin in-house kääntäjänä The English Centre Helsinki -käännöstoimistossa 1986-2008 ja olen tätä nykyä päätoiminen kääntäjäyrittäjä. Olen auktorisoitu kääntäjä (suomi-englanti, englanti-suomi), ja pääasiassa käännän asiatekstejä suomesta englantiin. Tämän ohessa olen toiminut kuoromusiikin säveltäjänä ammattimaisesti vuodesta 1994, ja julkaistuja kuoroteoksia on noin sata.

Milloin ja miten tutustuit aikoinaan roolipelaamiseen?

Perheeni asui USA:ssa joitakin vuosia, kun olin kouluikäinen, joten minulla oli perustuntuma amerikkalaiseen kulttuuriin. Olin lukenut Lord of the Rings- ja Silmarillion-teokset ennen lukioikää, joten olin ikään kuin esialtistettu fantasiamaailmalle. Ratkaiseva tapahtuma oli lyhyt matka New Yorkiin vuonna 1980. Luin silloin lehtiartikkelin Dungeons & Dragons -roolipelistä. Ilmiö oli valtamediassa kohtuullisen tuore, vaikka D&D:n alkuperäinen versio olikin julkaistu jo 1974. Ostin D&D-perussetin ja pari lisäosaa, mutta tuossa vaiheessa en vielä ajatellutkaan peliporukan keräämistä. Suomessahan ei juuri kukaan ollut vielä kuullutkaan koko asiasta edes pääkaupunkiseudulla, saati Kuopiossa, jossa silloin asuin. Pelasin peliä koeluontoisesti veljeni kanssa, mutta varsinaisesti aloin kiinnostua syvemmin, kun tuotteita alkoi saada Britanniasta TSR UK:n perustamisen myötä 1980-luvun alkupuolella. Kävin Britanniassa säännöllisesti englannin opiskeluni johdosta.

Opiskelin englantia Helsingin yliopistossa vuosina 1981-1991, ja vuonna 1984 (hämmästyttävää kyllä löysin dokumentaation, josta sain tarkistettua ajoituksen) perustin erään englannin laitoksen opettajan suosiollisella avustuksella ryhmän, jota vedin luolamestarina (Advanced Dungeons & Dragons, 1st edition) usean vuoden ajan. Ryhmässä oli muutama natiivi ja muutama englannin opiskelija, joten peliä käytiin pelkästään englanniksi. Veljeni perusti sittemmin oman porukkansa, jossa hän toimi aktiiviluolamestarina itse asiassa kauemmin kuin minä. Hän on myös kirjoittanut fantasia-aiheisen romaanin (Jukka Mäntyjärvi: Paholaisen huilu. Myllylahti 2004.)

Olit 1980-luvun lopulla mukana suomentamassa Dungeons & Dragonsin ”punalaatikkoversion” ”sinilaatikkoa” eli Expert-sääntöjä. Miten päädyit yhteistyöhön suomennokset julkaisseen Jari Paunan kanssa?

Olin ehtinyt uhrata ajatuksen D&D:n suomentamiselle ilman sen kummempaa bisnesideaa tai käsitystä julkaisijasta, kun törmäsin Suomalaisessa kirjakaupassa tuohon kuuluisaan suomenkieliseen Punalaatikkoon varmaankin aika pian sen ilmestyttyä. Otin tietenkin yhteyttä Protocol Productionsiin ja tarjosin palveluksiani, olinhan siinä vaiheessa jo ammattikääntäjä parin vuoden kokemuksella. Suomenkieliset Expert-säännöt on päivätty loppuvuodelle 1988.

Sinut on merkitty Expert-sääntöjen suomentajaksi yhdessä Paunan kanssa. Teittekö käännöksen yhteistyössä?

Ei muussa merkityksessä kuin että Expert-käännös perustui käytännön pakosta Punalaatikon käännöksessä luotuihin termeihin ja että hra Pauna käänsi osan Expert-säännöistä. Minulla on painettu tuote edelleen hyllyssä, mutta sitä selaamalla en saa kyllä palautettua mieleeni, mikä tai mitkä osiot olisivat minun suomentamiani. Ehkä vihon loppuosassa oleva mallikampanja voisi olla minun, jos se on sama kuin ”D&D Gazetteer 1”, jonka suomennoksen laskutin vuoden 1989 puolella ja josta minulla ei myöskään ole muistikuvaa. Jos alkuperäinen käännös ylipäätään on minulla tallella, niin se on jollain lukukelvottomalla 3 tuuman korpulla (kuka enää muistaa niitä??). Kuinka niin lukukelvottomalla? Noh, Macin alkuperäiset 3 tuuman levyasemat käyttivät fyysisesti erilaista lukuprotokollaa kuin kaikki muut, joten varhaisimpia Mac-korppuja (single-density ja double-density) ei enää pysty lukemaan muuten kuin sen aikaisilla Maceillä.

Mitä muita ”punalaatikkotuotteita” suomensit noihin aikoihin, jos mitään?

Muistaakseni en tehnyt muita D&D -käännöksiä, paitsi jos Expert-sääntöjen osuuteni ja edellä mainittu ”D&D Gazetteer 1” ovat kaksi eri asiaa. Vuonna 1989 tein Protocol Productionsille lyhyen sääntösuomennoksen strategiapeliin ”Red Storm Rising” ja julkaisin yhden oman tuotteen, jota PP myi. Tämä tuote oli ”Mikä hahmolle nimeksi?” Se on opas, jonka avulla voi luoda hahmoille korrekteja nimiä erilaisilla kielillä, mm. muinaisenglanniksi ja -norjaksi. Mainitsen tuotteen siksi, että pidän sitä edelleen sisällöllisesti varsin pätevänä, vaikka se olikin nuoruuden innolla ja ylimielisyydellä hutiloiden toimitettu. Hutiloiden siksi, että siitä jäivät lähdeviitteet pois ja se sisälsi harkitsemattomasti kopioidun kuvituskuvan. Eräs kriitikko varsin aiheellisesti lyttäsi tuotteen siksi, että siinä siteerattiin laajasti eräässä amerikkalaisessa roolipelilehdessä ollutta henkilönimiä käsittelevää artikkelia lähdettä mainitsematta. Kritiikki oli paikallaan siitäkin huolimatta, että saman sisällön sai tuotettua muutamassa tunnissa englannin laitoksen kirjaston muinaisenglannin ja -norjan lähteiden avulla sekä pikaselaamalla Tolkienin teosten nimihakemistot.

Pelasitko samaan aikaan roolipelejä itse? Olivatko käännökset ”testikäytössä” projektin aikana?

En testannut käännöksiä kenttäolosuhteissa, sillä itse vetämässäni porukassa puhuttiin englantia, kuten edellä mainitsin. Olin lisäksi mukana pelaajana eräässä toisessa AD&D-porukassa Fantasiapelien kautta tapaamani Timo Konttisen kutsumana, mutta se oli Dragonlance-kampanja, jossa käytettiin englanninkielisiä materiaaleja vaikka peliä käytiin suomeksi.

Expert-sääntöjen jälkeen ryhdyit toiseen, varsin suurisuuntaiseen käännöshankkeeseen. Milloin ja mihin?

Kyseessä oli Advanced Dungeons & Dragons 2nd Edition, jonka kääntämisestä sovin Protocol Productionsin kanssa. Tämä projekti alkoi limittäin edellä mainittujen kanssa, sillä AD&D Players Handbookin käännös valmistui myös vuonna 1989. Sitä ei tosin koskaan julkaistu; palaamme tähän jäljempänä. Dungeon Master’s Guiden suomennoksen on täytynyt valmistua vuonna 1990, vaikka tästä minulla ei olekaan varmaa tietoa käsillä.

Aloititko Advanced Dungeons & Dragonsin kääntämisen ”puhtaalta pöydältä”, vai tuliko sinun noudattaa Paunan punalaatikon käännöslinjaa?

En muista, että olisi ollut mitään erityistä ohjeistusta. Päätin kyllä itse, että yhdenmukaisuuden nimissä muuttaisin Punalaatikon termejä vain, jos se olisi välttämätöntä oikeakielisyyden tai täsmällisyyden vuoksi. Esimerkki: Punalaatikossa oli käännetty ”undead” = ”kuolematon”, mikä aiheutti ongelman siinä vaiheessa, kun AD&D:ssä tuli vastaan käsite ”immortal”, joten AD&D:ssä käänsin ”undead” = ”epäkuollut”. Vastaesimerkki: Runsaasti hilpeyttä herättänyt Punalaatikon käännös ”alignment” = ”ryhmittyminen” sai jäädä, koska tuossa tilanteessa en mielestäni keksinyt mitään pätevää vastinetta tälle minunkin mielestäni onnettomalle termikäännökselle.

Kuinka isosta urakasta oli kysymys, ajallisesti ja merkkimäärällisesti?

AD&D-suomennoksesta Dungeon Master’s Guide on kahdella 3 tuuman korpulla, joita en pysty lukemaan, ja Player’s Handbookin suomennosta en edes löydä (joko sitä ei ole enää, tai sitten en ole nimennyt niitä korppuja selkokielisesti). Jotain osviittaa voi saada siitä, että PH sisältää noin 250 sivua ja DMG noin 190 sivua, ja teksti on aika tiivistä — varovaisesti arvioiden ehkä keskimäärin 3000 merkkiä per sivu, ottaen huomioon että kirjoissa on runsaasti kuvitusta. Korostan, että arvio on täysin lonkalta, mutta se antaa ehkä jonkinlaista suuruusluokkaa: ehkä noin miljoona merkkiä tai 170k sanaa. Iso homma joka tapauksessa, ja arvelisin, että tein sitä muiden töiden ohessa hyvinkin puoli vuotta yhteensä. PH-suomennos valmistui siis vuonna 1989 ja DMG-suomennos todennäköisesti vuonna 1990. Monstrous Compendium tai lisäosat eivät edes ehtineet tulla puheeksi.

Mitkä olivat suomennostyön kiperimpiä ongelmia (hankkeen koon lisäksi)?

Projektissa oli tiettyjä termiongelmia, kuten edellä totesin. Eräissä löysin korvaavan termin, toisissa en. Joidenkin aseiden ja hirviöiden nimiä jouduin muotoilemaan vähän eriskummallisin tavoin siksi, että suomessa ei kerta kaikkiaan ole eri sanoja eräille vain hieman toisistaan poikkeaville esineille/olennoille. Mutta näiden lisäksi en muista, että työssä olisi muuten ollut mitään erityisiä ongelmia. Nyt kun selasin alkuperäisiä kirjoja uudelleen monen vuoden tauon jälkeen, niin huomasin tekstin olevan varsin sujuvasti kirjoitettua ja niin ollen helposti kääntyvää.

Roolipelipiireissä juuri kukaan ei ole kuullut tästä käännöksestä mitään. Miten sille oikein kävi?

Se jäi käsikirjoitukseksi. Protocol Productions joko jätti Player’s Handbook -suomennoksen odottamaan Dungeon Master’s Guide -suomennosta, tai sitten PP:llä ei enää tuossa vaiheessa yksinkertaisesti ollut rahaa tehdä sitä tuotteeksi asti. PP:n pyörittämä Game World -myymälä Helsingin City-käytävässä oli olemassa vielä tammikuussa 1991, mutta se samoin kuin PP itse hävisivät kartalta varmaankin vuoden 1991 aikana, käsittääkseni konkurssin vuoksi. Selvittelyprosessi omalta osaltani kesti vuoden verran, ja se päättyi keväällä 1992 (tästä lisää jäljempänä). Kaupparekisteristä tosin löytyy tieto, että Protocol Productions Oy lopetti toimintansa vasta 2005!

Oliko käännöstyö jo käytännössä valmis, kun Protocol Productions meni nurin?

Player’s Handbook oli edellä kerrotun mukaisesti valmis ja tilaajalle luovutettu, ja sikäli kun muistan niin Dungeon Master’s Guidekin oli valmis, vaikka en sitä koskaan luovuttanut.

Kostuitko hankkeesta mitään muuta kuin mieliharmia? Jäikö palkkiokin maksamatta?

Jälkikäteen ajatellen on helppo sanoa, että olisi pitänyt nähdä Protocol Productionsin tuhon enteet ajoissa. Kai sitä silloin vain ajatteli, että tietenkin uudella alalla toimivalla pikkufirmalla voi olla kassavirtaongelmia.

Vuonna 1989 olin tehnyt ja laskuttanut kolme projektia (suomennokset AD&D Player’s Handbook ja Red Storm Rising, sekä Mikä hahmolle nimeksi?) ja saanut niistä maksun, joskin yhä pitenevällä viiveellä: viimeinen näistä maksuista viipyi matkalla yli vuoden. Luultavasti tein Dungeon Master’s Guide -suomennosta samaan aikaan, kun vuonna 1990 tein vielä kaksi roolipelisuomennosta PP:lle: Mechwarrior (taistelurobotteja) ja Shadowrun (kovasti samanlainen kuin Cyberpunk). DMG-suomennosta en koskaan toimittanut enkä laskuttanut, sillä Mechwarriorin ja Shadowrunin laskuista en koskaan saanut maksua. Olin päättänyt, että en anna AD&D-suomennosta julkaistavaksi ennen kuin saan edelliset rahat pois. Huomattakoon nimittäin, että PP kyllä julkaisi sekä Mechwarriorin että Shadowrunin!

Mechwarrior- ja Shadowrun-laskuista minulla oli saatavia 25 000 markkaa (nykyrahassa noin 4 170 e) plus tietenkin ainakin teoriassa tuhansia markkoja viivästyskorkoa. Kun karhukirjeet eivät tuottaneet tulosta eikä ketään saanut PP:stä enää kiinni, laitoin syksyllä 1991 asialle perintätoimiston (siis ihan oikean perintätoimiston, ei mitään liivijengiä), mutta lopputuloksena oli vain perintätoimiston toteamus keväällä 1992, että Protocol Productions Oy oli ulosotossa todettu varattomaksi eikä saatavien perintää kannattanut jatkaa.

Lyhyt vastaus on siis tyyppiä kyllä ja ei. AD&D-suomennoksesta sain maksun PH:n osalta, mutta DMG:stä minulla ei teknisesti ottaen koskaan ollutkaan saatavia, koska kirjallista sopimusta ei ollut enkä ollut toimittanut työtä enkä laskuttanut sitä. Voisi tietysti arvella, että laskun DMG:stä olisi joka tapauksessa voinut kirjoittaa jos ei muuta niin dokumentoinnin vuoksi; mutta en jaksanut asiasta sen enempää hitsata, sillä minulla oli päivätyö eikä toimeentuloni ollut luottotappioksi kirjatuista laskuista eikä DMG:n toteutumattomasta palkkiosta riippuvainen. ”Experience is cheap at any price”, eli kokemus on aina enemmän kuin hintansa väärti, sanotaan englantilaisessa sananlaskussa.

Hyödynsitkö AD&D-suomennoksia koskaan omissa peleissäsi?

Enpä juuri. Seuraavina vuosina suomensin muutaman tuotteen Finnish Game House -pelimerkille, joka oli Fantasiapeleissä työskennelleen Timo Konttisen projekti — pari moduulia Paranoia-roolipeliin sekä Michael Moorcockin fantasiamaailmaan perustuvan Stormbringer-roolipelin muutamine lisäosineen. Kirjoitin myös muutaman kieli- ja nimiaiheisen jutun Timo Konttisen julkaisemaan Seikkailija-lehteen. Näillä ei juuri ollut kosketuspintaa AD&D:hen. Aloin jossain vaiheessa suomentaa pöytälaatikkoon ensimmäistä Dragonlance-kirjaa (siis kirjaa, ei pelimodulia), mutta se jäi pariin lukuun.

Maailmassa on siis ollut joskus AD&D:n Player’s Handbookin ja Dungeon Master’s Guiden suomenkieliset laitokset. Ovatko ne vielä jossakin tallella?

PH:sta en tältä istumalta osaa sanoa. DMG löytyy 3 tuuman korpuilla ja on siis teoriassa vielä luettavissa edellä mainituin varauksin. Mutta en usko, että suomennoksella on edes kuriositeettiarvoa enää, onhan D&D:stä tulossa jo 5. editio.

Syyhyttikö sinua koskaan julkaista suomennokset omissa nimissäsi tai kaupata niitä jollekin toiselle yhtiölle?

No ei. Siinä tilanteessa minulla ei edes käynyt mielessä julkaista niitä itse, olihan Protocol Productionsilla käsittääkseni silloin edelleen hallussaan TSR:n tuotteiden yksinoikeus Suomessa, eikä minulla olisi ollut aavistustakaan miten lähestyä tilannetta sopimusteknisesti. En muista, olisiko Fantasiapelien kanssa ollut puhetta asiasta, mutta en jaksa uskoa, että hekään olisivat olleet kiinnostuneita.

Eniten tässä jutussa minua harmitti se, että ala, johon osa suuresta yleisöstä suhtautuu lähtökohtaisesti epäluulolla (siis roolipelaaminen), ei todellakaan kaipaa tällaista meininkiä.

Loppuun bonuskysymys: Osaatko näin vuosikymmenien päästä sanoa, miksi suomalais-amerikkalaisen lukiolaisen piti saada itselleen Dungeons & Dragons -niminen peli ja miksi jatkoit harrastusta vielä pitkään sen jälkeenkin? Mikä se lumo oli?

En nyt tiedä, voinko pitää itseäni suomalais-amerikkalaisena, vaikka erään määritelmän mukaan olenkin kaksikielinen (immersio vieraskieliseen ympäristöön alakouluikäisenä). Mutta asiaan. Lievä kontrollifriikki kun olen, niin roolipelaamisessa varmaankin kolahti mahdollisuus hallita itse fantasiamaailmaa luolamestarina. Uutta ja ihmeellistä oli myös, että pelin mekaniikka ei määrännyt pelin rakennetta tai kulkua. Asiassa auttoi sekin, että olin lapsesta asti piirrellyt mielikuvituskarttoja ja kehitellyt aluksi naiiveja ja sittemmin yksityiskohtaisempia kuvitteellisia kaupunkeja ja maita.

Näin itseni alusta asti nimenomaan luolamestarina. Pelasin toki mielelläni myös pelaajana, kun tilaisuus tarjoutui. Nyt kun selasin yliopistossa vetämääni ryhmää koskevia muistiinpanoja, niin oikein ihmettelin, miten mutkikkaaksi skenaario kehittyi: lopulta kaikkien pelaajien hahmoilla oli joku synkkä tai vähemmän synkkä backstory, joka liittyi jollain lailla johonkuhun toiseen pelaajahahmoon. Esimerkki: Seurueen hieman epäilyttävän oloinen maagi kuului vähäisempään aateliin ja oli kihloissa seurueen johtavan naissoturin siskon (NPC) kanssa; tämä naissoturi ja siskonsa olivat kuningasperheen nuorimmat lapset, ja kruununperimysjärjestyksessä seuraavina mikäli kruununprinssi (NPC) tehtäisiin perinnöttömäksi hänen kuunneltuaan sydämensä ääntä ja kihlattuaan ikiaikaisen vihollisen kruununperijättären (NPC). Täytyy tosin sanoa, että kompleksisuus oli vähintään yhtä paljon pelaajien kehittelynhalusta kuin minun kieroiluistani johtuvaa, vaikka backstory-ainekset suurimmaksi osaksi olivatkin minun luomuksiani. Tämä kaikki paljastui tietenkin vasta vähitellen, ja loppujen lopuksi pelaajahahmojen seurue teki palatsivallankumouksen huonoon hallintoon luutuneessa kotimaassaan. Hovi-intrigeistä saisin nykyään tietysti irti paljon enemmän, ja jos nyt aloittaisin uuden kampanjan, niin siinä olisi luultavasti paljon enemmän juonittelua ja kähmintää kuin hirviöiden turpaan pätkimistä.

###

Seppo Raudaskoski

Asiasanat: , , , ,
Aiheet: Kotimaasta

Haluatko kirjoituksesi Lokiin?

Mailaa se toimituksellemme osoitteeseen loki.toimitus@sange.fi

Optimaalinen juttu on 500-1500 sanaa pitkä ja sisältää ainakin yhden kuvan. Muista mainita kuvan ottaja ja pyytää kuvaan oikeudet kuvaajalta ja kuvassa esiintyviltä ihmisiltä, mikäli kuvaajalle ei ole jo edellämainittua lupaa.

Tekstit käyvät toimituksen kautta, mutta pyritään julkaisemaan sellaisinaan ilman moderointia.