Varjopeli, uhka vai mahdollisuus?

En varmasti ole ainoa pelinjohtaja, jolla on jonkinlainen ydinpeliporukka. Heidän kanssaan tulee istuttua pelipöydän ääreen vuodesta toiseen. Vuosien myötä huomaan itse toistavani tiettyjä stereotyyppejä, juonikuvioita ja maneereja. Uusien pelaajien kanssa tämä ei yleensä muodosta ongelmaa. ”Vanhalla” peliporukalla sen sijaan saattaa ajoittain tulle tunne, että nämähän tuntevat jo kaikki kikat, temppupussi on tyhjä ja omalle mukavuusalueelle on jämähdetty melko tukevasti. Puituani asiaa samojen teemojen kanssa painiskelleiden kaverien kanssa, päätin muutama vuosi takaperin kokeilla D&D 3.5:n Forgotten Realmsiin sijoittuvassa pelissä varjopelaajamekaniikan käyttämistä.

Mitkä ihmeen varjopelaajat?

Toteutin varjopelin sähköpostipelinä D&D pöytäpelin taustalla. Varjopelaajat (VP) pelasivat Calimshanin tuhannen ja yhden yön tarinoista ammentavassa kampanjassa pelin merkittäviä ei-pelaajahahmoja, jolloin omalle kontolleni jäi vain parista EPH:sta vastaaminen. Käytännössä VP:t pelasivat merkittävien kauppiassukujen johtohahmoja ja muita poliittisesti merkittäviä henkilöitä. Ajatuksena oli, että he loisivat maailman taustatapahtumiin ennustamattomuutta ja saattaisivat toisinaan toimia pelaajahahmojen antagonisteina ja tukijoina. Tarkoituksena oli, että pöytäpeli pyörisi kerran viikossa parissa ja sähköpostilla vedettävä varjopeli suunnilleen samassa rytmissä. Pöytäpelissä pelaajia oli 4–5 ja varjopelissä 2–6. Pöytäpeliä vedettiin D&D 3.5:llä ja kokoelmalla laajennuksia, joita ryyditettiin parilla kotikutoisella sääntömuunnelmalla. Varjopelille kehitettiin oma, yksinkertainen numeerinen onnistumisjärjestelmänsä, joka kuvasi VP:n kykyjä politiikan, juonittelun, sotataidon ja kaupankäynnin osa-alueilla. Jokaisella oli myös pari erityistä vahvuutta ja heikkoutta.

0b268b51617d801374519a43a996ae64

Hyvät?

Ajatus otettiin sekä VP:n että pöytäpelaajien taholta kiinnostuneesti vastaan. Pöytäpelin pelaajat eivät kuitenkaan alkuun tienneet kuka pelasi mitäkin EPH:ta. Alustava tarkoitus oli, etteivät Calimshanin pääkaupungin Calimportin katuojissa kahlaavat PH:t koskaan suoraan kohtaisi maailmansa mahtavia. Varjopelin mekaniikka toimi kohtuullisesti ja VP:t onnistuivat toistensa kanssa kamppaillessaan suunnilleen siinä, missä heidän sopi odottaakin onnistuvan. Varjopeli ei myöskään saamani palautteen perusteella suurilta osin vienyt VP:lta liikaa aikaa. Osa varjopelaajista osoittautui varsin aktiivisiksi ja he ryhtyivät luomaan maailmaan oma-aloitteisesti lisää materiaalia ja juonenkäänteitä. Pöytäpelin näkökulmasta tarinaan tuli vaihtelevuutta ja kaivattua ennustamattomuutta. Samalla oma juonittelutaakkani pöytäpelin osalta keveni jonkin verran. Osa VP:sta tapasi toisensa muutamaan otteeseen pelin alkaessa ja keskustelimme siitä millaisia hahmoja kukin haluaisi varjopelissä pelata. Myös joitakin varjopelaajien käymiä neuvotteluja käytiin pöydän ääressä VP:ien kesken. Pöytäkampanjan edetessä pari VP:aa osallistui myös pöytäpelisessioihin viikonlopun yli järjestettyinä pelikertoina, joissa oli ajauduttu pöytäpelaajien ja VP:ien kohtaamiseen. Varjopeli toi pöytäpeliin kaivattua ennustamattomuutta ja kukin VP lisäsi pelin maailmaan oman mausteensa taustatapahtumista luolastojen suunnitteluun.

Pahat?

Ajankäyttö muodostui keskeiseksi ongelmaksi. Siinä missä varjopeli ei edellyttänyt pelaajiltaan yhtä paljon aikaa kuin pöytäpeliin sitoutuminen, kiireet johtivat silti parin varjopelaajan syrjään astumiseen. Muutama varjopelaaja pelattiin myös melko kampanjan alkupuolella pois pelistä. Varjopeli osoittautui itselleni yllättävän aikaa vieväksi pelinjohdettavaksi, vaikka pidin mekaniikan kevyenä ja vuorokierron kohtuullisena. Toinen ongelma oli varjopelin irrallisuus pöytäpelistä – pelaajilla ei alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut mahdollisuuksia pelata VP:jia ulos pelistä, eikä VP:lla vastaavasti pöytäpelaajia. Tästä huolimatta osa varjoista sai melko nopeasti selvästi näkyvämmän roolin ja muutaman peli kulki lähemmäs pöytäpeliä ja pelaajahahmoja. Yksi tekijä joka vaikutti varjopelin hyötyihin negatiivisesti oli, ettei D&D lopulta tuntunut sopivalta aisaparilta varjopelille. Tämä siitä huolimatta, että pelissä koetettiin panostaa tarinavetoisuuteen perinteisen tyrmäryömminnän sijasta ja sekä varjo- että pöytäpelaajia kannustettiin oman pelisisällön luomiseen. Varjopelin suhde pöytäpeliin oli myös hankala VP:ien kyetessä vaikuttamaan vain epäsuorasti pelaajiin.

Neutraalit

Kokonaisuutena varjopelaajien käyttäminen oli kiinnostava ja pelidynamiikan tutkiskeluun sopiva kokeilu, joka piti sisällään monta lupaavaa elementtiä. Käytännössä varjopelaajien täysipainoinen käyttäminen vaatii kuitenkin pelinjohtajalta sähköpostipelinä yllättävän paljon aikaa ja kurinalaisuutta. Myös siihen, millaisessa pöytäpelissä varjopeliä käytetään, kannattaa miettiä sekä pelin teemojen, että käytettyjen sääntöjen suhteen melko tarkasti. Ensimmäiseksi kokeiluksi varjopeli oli mielenkiintoinen ja pelinjohtajalle lopulta melko haastava. Se antoi paljon mietittävää samanaikaisten pelien yhdistelemisen mahdollisuuksista ja eri pelien taustalla pyörivien tuntemattomien tai puolisalaisten satunnaistajien käytöstä. Samalla kokemus oli pelinjohtajan näkökulmasta pelinhallinnallisesti opettavainen. Uskon, että varjopeliä olisi voinut hyvin pyörittää tehokkaammin ja viihdyttävämmin, joten tulen varmasti tulevaisuudessa palaamaan aiheen pariin pelipöytien ja sähköpostien ääressä.


Artikkelin on kirjoittanut Teemu Korpijärvi, toimittanut Massi Hannula Thorhauge

Asiasanat: , , , ,
Aiheet: Kolumni, Loki, Roolipelit, VTP-I

Haluatko kirjoituksesi Lokiin?

Mailaa se toimituksellemme osoitteeseen loki.toimitus@sange.fi

Optimaalinen juttu on 500-1500 sanaa pitkä ja sisältää ainakin yhden kuvan. Muista mainita kuvan ottaja ja pyytää kuvaan oikeudet kuvaajalta ja kuvassa esiintyviltä ihmisiltä, mikäli kuvaajalle ei ole jo edellämainittua lupaa.

Tekstit käyvät toimituksen kautta, mutta pyritään julkaisemaan sellaisinaan ilman moderointia.