Monitor Celestra – vuoden ”the” Battlestar Galactica live-roolipeli

Battlestar Galactica on tullut juuriltaan kauas. 70-luvun camp-henkinen sarja kiiltävän kromisine cyloneineen ja takatukkineen on tehnyt tilaa militantille asenteelle, jossa viljellään harmaasävyjä sulassa sovussa uskonnollisen fasismin kanssa. Penskana katsottu vanha BSG teki minusta entistä kovemman scififanin ja uusi sarja naulasi minut sohvan pohjalle toivomaan, että olisi jokin tapa heittää sarjaa rahalla. Kun kuulin ruotsalaisten legendojen järjestävän BSG-maailmaan sijoittuvaa Monitor Celestra -larppia olin välittömästi mukana.

Ajallisesti Monitor Celestra sijoittuu sarjan alkuun. Cylonit ovat juuri romuttaneet ihmiskunnan 12 planeettaa ja rippeet lähtevät vikkelästi livohkaan. Tiedealukseksi muutettu Monitor-luokan sota-alus Celestra on yksi näistä aluksista, ja vaikka matkaa on taitettu vain hetki, tunteet ovat jo pinnassa. Sekalaisista siviilialuksista koostuvaa laivuetta johtaa itse Galactica, jonka kiistaton johtaja, komentaja Adama, on määrännyt Celestran muutettavaksi jälleen sotakelpoiseksi alukseksi. Tämä tarkoittaa myös nykyisen päällystön korvaamista, puhumattakaan rakenteellisista muutoksista Celestran toimintaan. Lähinnä tauroneista koostuva miehistö ei ole päätöksestä onnellinen, mutta Galacticalta saapunut, vahvasti aseistetut erikoisjoukot kertovat karua kieltä: muutokset tehdään tai itketään ja tehdään. Ruutitynnyri on valmis.

Kuvitusta Monitor Celestra larpin kotisivuilta.

Kuvitusta Monitor Celestra larpin kotisivuilta.

Monitor Celestra pelautetaan Ruotsissa, Göteborgissa. Pelipaikkana toimii museokäyttöön siirretty saattohävittäjä Småland, eli pelipaikka on Galactican henkeä täydellisesti huokuva kokoelma pieniä käytäviä, paloluukkuja, punkkahuoneita ja laipioita, ja toimintaa johdetaan aidolta komentosillalta! Erinomaisen eläytymisen tehostamiseksi pelinjohto teetättää kasan varusteita, kuten univormut, jotta sotaväki todella näyttää sotaväeltä.

Celestran toteuttamiseen suhtaudutaan muutenkin vakavasti. Kickstarterilla käyntiin pistetty projekti työllistää täyspäiväisiä kirjoittajia, jotka täyttävät pelin limittäisillä juonikuvioilla, odottamattomilla tapahtumilla ja jatkuvalla vaaran tunteella. Jokaiselle hahmolle luvataan huolellisesti laadittu kirjo juonia, joten sivuosaan ei jää kukaan.

Tällainen panostaminen näkyy kuitenkin pelin hinnassa. Osallistumismaksu on hahmon sosiaalisesta asemasta ja proppaustarpeesta riippuen 280-400 euroa, jonka päälle tulee luonnollisesti matkakustannukset. Pelin hinta olisi kuitenkin merkittävästi korkeampi, ellei pelinjohto jakaisi toteuttamisesta tulleet kulut usean pelikerran kesken: Celestra pidetään neljä kertaa, maaliskuun jokaisena viikonloppuna. Koko viikonlopun kestävät pelit ovat ruotsiksi, joskin 8-10.3. pelautettava setti on kokonaan englanniksi.

Mitä Celestrasta siis näyttäisi jäävän käteen? Kolme päivää kestävä, todella vakavalla asenteella tehty ja mahdollisimman syvään immersioon tähtäävä larppi, jossa lojaalisuus, sosiaaliset suhteet ja kunnia ovat jatkuvasti koetuksella niin ihmisten kuin cylonienkin toimesta. Eläytymistä ei riko edes ympäristö, sillä mikä voisi olla parempi proppi sota-alukselle kuin aito sota-alus?

Monitor Celestra larpin vapaiden hahmojen tilanne 03.01.2013

Monitor Celestra larpin vapaiden hahmojen tilanne 03.01.2013

Mikäli Celestra kiinnostaa, pelin kotisivut taustatarinoineen ja tarkempine selvityksineen löytyy täältä: http://www.celestra-larp.com/

Suomesta on lähdössä melkoinen määrä osallistujia 8-10.3. pidettävään peliin, eli siihen englanninkieliseen painokseen. Tämän vuoksi Facebookiin on perustettu oma suomenkielinen Celestra-ryhmä, jossa voi puhua vapaasti peliin liittyvistä asioista, kuten sidosryhmien välisistä kytköksistä, kuka tuntee kenetkin -pohdinnoista sekä kimppakyytien koordinoinnista. Ryhmään voi huoletta liittyä vaikkei peliin osallistuminen olisikaan ihan varmaa. http://www.facebook.com/groups/235805353207986/

Tässä vielä kaikkien rimuksi live-roolipelin esittelyvideo:

– Jori Virtanen

Asiasanat: , , , , ,
Aiheet: Peliesittely, Ulkomailta

Haluatko kirjoituksesi Lokiin?

Mailaa se toimituksellemme osoitteeseen loki.toimitus@sange.fi

Optimaalinen juttu on 500-1500 sanaa pitkä ja sisältää ainakin yhden kuvan. Muista mainita kuvan ottaja ja pyytää kuvaan oikeudet kuvaajalta ja kuvassa esiintyviltä ihmisiltä, mikäli kuvaajalle ei ole jo edellämainittua lupaa.

Tekstit käyvät toimituksen kautta, mutta pyritään julkaisemaan sellaisinaan ilman moderointia.